|
Hello
Jun 26, 2008 11:21:02 GMT -5
Post by lyingpoet on Jun 26, 2008 11:21:02 GMT -5
Hei, en ole ennen kirjoittanut minnekään tämmöiseen, mutta nyt ajattelin kokeilla. On kiva tavata samoista asioista pitäviä ihmisiä ja otuksia. Eli, minun nimi on Hanna aka LyingPoet, ja 19v.
Kuulin puraa ensimmäisen kerran noin viisi vuotta sitten kesällä, kun tutustuin tyttöön nimeltä anu. Ensimmäinen kappale jonka kuulin oli sink, ja rakastuin. Vaikka tarou sanoi "byebye" niin minulle se oli "more please". Monin tavoin Plastic tree on tärkein bändi minulle, ja kun sain kuulla puran tulevan suomeen, en aluksi meinannut uskoa sitä.. en ollut oikein ikinä osannut luottaa onneeni siinä että olisin nähnyt puran livenä, mutta nyt olen nähnyt sen kuitenkin kaksi kertaa, ja ne ovat olleet elämäni parhaimmat keikat, vaikka olen monia muitakin hyviä bändejä nähnyt. Nyt odotan vain seuraavaa keikkaa, hyvää kannattaa odottaa ja niin kannattaa parastakin n___n suomen keikalla nimmaritilaisuudessa, en oikein sisäistänyt ketkä siinä silmien edessä istui.. ehkä vähän noloakin, mutta tuijotin Ryutaron kättä pitkältä tuntuvat neljä sekuntia, ennenkuin tajusin tarttua siihen. Tärisin. Oli niin paljon asioita mitä olisin halunnut sanoa, mutta siinä tilanteessa en osannut mutista kuin "kiitos kaikesta musiikista mitä olette tehneet". Olin onnellisempi kuin koskaan.
ps. hauska tavata *kiittää ja kumartaa*
|
|
|
Hello
Jul 10, 2008 14:29:37 GMT -5
Post by Reiko-kun on Jul 10, 2008 14:29:37 GMT -5
Welcome to the board! o/ En ole käynyt täällä tsippailemassa aikoihin, nyt otin itseäni niskasta kiinni ja... Tulin toivottamaan sinut tervetulleeksi! Varmaan mahtava tunne KÄTELLÄ jotakin niin epätodellisen tuntuista kuin vaikka tarou. Hui. Onneksi olkoon! ^^ Mutta, toivottavasti käyt täällä aina joskus ja silleen, tervetuloiset. :3
|
|